Rakastan häntä,
rakastan, kaipaan häntä;
kunpa tapaisin,
kunpa näkisin hänet,
näkisin ja näkyisin.

Rakastan, rakastan;
mitä unta näen
silloin harvoin, kun
nukut vieressäni?
Että kiedot kätesi
lujasti ympärilleni
ja puristat syliisi.

Tule, mennään nukkumaan,
yö on aamun puolella:
kellonsoittokin kuuluu.
Illasta asti olen valvonut,
enkä malttaisi vieläkään nukahtaa
- sano mitä nyt tehdään.

Toissapäivänä en nähnyt rakkaintani,
ei tullut eilenkään.
Ellei hän käy tänään,
mitä minä teen?
Huominen on pitkä,
täynnä ikävää.

Luotin hänen valaansa,
hän ei tullutkaan:
muuttukoon kolmisarviseksi piruksi koko mies
niin että kaikki häntä kammoavat,
muuttukoon linnuksi vetisille riisipelloille,
iljanteille, satakoon lunta ja rakeita
niin että hänen jalkansa palelevat,
muuttukoon limaskaksi lampeen,
häilyköön sinne, häilyköön tänne,
häilyköön juuritta minne vain.

En huoli toisen miestä
vain öiksi viereeni:
mieluummin nukun yksin
vaikka sadan päivän yöt!
  Olisihan se ihanaa
  ehtoolta sydänyöhön,
  mutta kukonlaulun aikaan
  aamun sarastaessa
  olisi vuoteeni entistä yksinäisempi.

Ihminen, rakasta sinä vain:
tässä unen unen unessa
tänään eilinen on ennen vanhaan,
huomenna tänään on muinaisuutta.

Älä katso,
älä katso minuun:
ihmiset arvaavat!
Älä katso minuun.

Tahtoisin heittäytyä
syviin hymykuoppiisi,
mutta pelkään käärmeitä
niiden pohjalla.

Pidän kyllä salaisuutemme:
itsestäni en piittaa,
mutta sääli sinun mainettasi
jos kaikki paljastuu.

Parjaavat ne kuitenkin:
nuku vain kanssani
- vaikket nukkuisikaan,
huomenna juorutaan, että nukuit.

Juorutkoot jos juoruavat,
kerran sekin loppuu:
  en sitä minäkään elä ikuisesti.

Alkaa sarastaa,
mutta kuu viipyy vielä pakkastaivaalla.
Kultaseni, aiotko sinä jo lähteä?

Sanot että muistat minut
- siksikö että unohdit?
  Joka ei unohda,
  sen ei tarvitse muistaa.

Ei kulu hetkeäkään etten sinua muista,
en edes öisin torkahda niin, että unohtuisit.

Sinä petollinen lurjus!
Minun täytyy nukkua yksin,
vieressäni vain haave sinusta.

Iltoina, joina odotan turhaan
petyn keskiyön kellojen kumuun.
Öinä, joina vihdoin olet luonani,
vihaan eroon kiekuvaa kukkoa.
  Ei ole raskaampaa taakkaa kuin rakkaus,
  voi tätä tuskaa!

Rakasta!
Kenties hänkin rakastaa sinua -
vaikka niinhän tässä elämässä aina käy,
että rakastamme niitä jotka eivät meitä rakasta.

Nukun vaikka yksin:
vihaan petollista miestä,
ei sellaisen takia kannata sydäntään särkeä.
  Kunpa välillämme vain ei olisi valheita, valheita.

En piittaa sinusta,
vaikka sanon rakastavani;
  omituista: himoitsen sinua
ja samalla inhoan.
  Kultaseni, kaipa minä sinua
vähän rakastankin.

Minä se itken,
mutta kyynelteni herra
olet sinä.

Käy kateeksi oma kaipuuni,
se saa olla luonasi
kaiket yöt ja päivät.

Ei väliä vaikket tulisikaan,
tässä unessa olemme haihtuvaa kastetta,
rakkautemme vain yöllinen salamanväläys.

Kun tiedän: tapaamme
ei tuhat virstaakaan ole pitkä matka;
kun emme tapaa,
on kyynäränkin ero sinusta kuin tuhat virstaa.

Olet kaukana tuhannen virstan takana;
tänäänkin juon viiniä,
koetan lohduttaa yksinäistä sydäntäni.

Kun on tottunut nukkumaan yksin,
 on vaikea nukkua toisen kanssa;
kun on alkanut nukkua kaksin,
katkeraa maata taas yksin.

Kun hän rakasti minua,
miksen silloin opetellut
 nukkumaan yksin?

Ihminen, rakasta sinä vain:
tämä maailma katoaa kohta
kuin kaste malvan kukalta.

Maineeni menköön,
jos on mennäkseen,
kunhan sinun vuoksesi.
 En sääli elämääni.